||||||||

-Sopisiko herrasmiehelle, jos vaihdettaisiin tuolia vähän mukavammaksi? Jouko The street  barber, eli Jouko Näivä, ehdottaa ystävällisesti Hoitokoti Sillanpirtin asunnottomien jouluun tulleelle Jani Malmille. Jani oli heti toisen jonossa, kun Jouko ystävineen aloitti hiusten ilmaisparturoinnit joulutapahtuman yhteydessä.
-Olen odottanut parturiin pääsyä kuin kuuta nousevaa. Siitä on jo kolme kuukautta, kun olen viimeksi päässyt parturin penkkiin. On tämä hienoa, Jani hymyilee samalla kun Jouko jo suunnittelee paksuun mustaan tukkaan tulevaa uutta siistiä hiusmallia.

Jani Malmi sai Joukolta uuden tyylin Asunnottomien joulu -tapahtumassa.

 

 

Jouko tietää, mitä parturointi yhteiskunnan huono-osaisimmille merkitsee. Kiitoshalit, kyynel silmäkulmassa heitetyt ujommat kiitokset ja ennen kaikkea ne onnelliset ilmeet parturoinnin jälkeen ovat asioita, joista Jouko kertoo saaneensa voimaa. Idea uudesta, jouluisesta hyväntekeväisyystempauksesta tulikin Joukolta ja hänen kanssaan pidempään yhteistyötä tehneeltä Ohjelma- ja tapahtumatoimisto Rockin’ Hot Mama Agencyn Tanja Uusitalolta.
– Koko tapahtuma laitettiin pystyyn alle kahdessa kuukaudessa. Kaikki yhteistyökumppanit lähtivät ilolla mukaan ja näin saimme järjestettyä tapahtuman ruokailuineen, esiintyjineen ja lahjoineen, Tanja kertoo.

Jouko The Street Barber ja tapahtuman tuottaja Tanja Uusitalo.

Joukolle oli selvää, että hän haluaa tehdä hyvää sillä saralla, minkä hän osaa parhaiten, eli hiustenleikkuussa. Mukaansa hänen ei tarvinnut kauaa houkutella kalliolalaisyritys Beard Parkin Kardo Osmania ja Nora Mattilaa.
– Joukohan vielä opiskelee, joten me Kardon kanssa olemme tukena tässä. Olen ollut Joukon mukana aikasemminkin hyväntekeväisyyskeikoilla ja ehdottomasti halusin tulla nytkin, Nora kertoo.

Abi Lamsouber sai Nora Mattilalta parturoinnin.
Beard Parkin Kardo Osman.

Beard Parkin parturitiimi ehti päivän ja illan aikana parturoida yhteensä reilusti yli 30 asiakasta.
– Iloisia kasvoja näkyi niin paljon, etten ole hetkeen nähnyt. Porukka todella tykkäsi Jouko kertoo.
– Kiitosta ja halauksia tuli myös joka suunnalta niin paljon, että meinasi tulla tippa linssiin, kun tunnelma oli niin katossa, Jouko tiivistää.

Ohjelma- ja tapahtumatoimisto Rockin’ Hot Mama Agency tuotti asunnottomille ”jouluaaton” tiistaina 19.12. Hoitokoti Sillanpirtissä Helsingissä. Mukaan hyväntekeväisyystempaukseen RHM Agency sait kovan luokan hyväntekijät: Jouko the street Barberin ja Brother Christmasin
Tapahtuman tarkoituksena oli tarjota Sillanpirtin asunnottomille lämmin tila, jossa on tarjolla on oikea jouluateria kinkkuineen ja laatikoineen. Tapahtumassa asunnottomilla oli mahdollisuus myös ilmaiseen hiusten leikkuuseen tai parran siistimiseen. Asunnottomien joulussa esiintyivät mm. Kari Tapiiri ja JAG.
RHM Agency oli hankkinut tapahtuman yhteistyökumppaneiksi myös paikallisia yrityksiä, joiden tuotelahjoituksilla annettiin jokaiselle tapahtuman asunnottomalle ikioma joululahja. Esiintyjien äänentoisto, sekä miksaus hoitui yhteistyökumppani On The Street Entertainmentin ammattitaidolla. Brother Christmasin kautta upean joulupäivällisen tarjosi Oton Soppa.

Jouko the street Barberin ammattitaidon näyte Asunnottomien Joulu -tapahtumassa asiakkaanaan Pekka Säteri.
Alla ennen ja jälkeen -kuvat sekä video: