IdHair Kreetalla

 

IdHair Finlandin perinteinen koulutusviikko Kreetalla toukokuussa ei pettänyt miltään osin tänäkään vuonna: aurinkoa riitti, koulutukset olivat erinomaisia ja monipuolisia, Golden Sand-hotelli viihtyisä sekä läksiäisnaamiaiset hervottoman hauskat. ”IdHair-perhe” sai uusia jäseniä, sillä matkassa oli mukana kiitettävästi myös ensikertalaisia.

Läksiäisilta päättyi hiusnäytökseen ja naamiaisiin.

– Joka vuosi rakennamme viikon ohjelman niistä palautteista, joita edelliseltä matkalta kertyy eli mukana on jotain tuttua, mutta myös paljon uutta, summasi matkan antia toimitusjohtaja Olli Vähänen, jonka jo legendaariseksi tullut ”infoparveke” on tunnetusti auki asiakkaille 24/7.

– Sulla on nyt kaksi vaihtoehtoa, totesi Jenna Leppäniemi voittoisassa Olli Vähänen-hahmossaan originaalille, oikealla.
Koulutus tapahtui rennosti ulkosalla uima-altaan äärellä.
IdHair-kouluttaja Jani Myllyaho opasti miesten hiustenleikkauksen kikkoihin.

Kaikkiaan Haniassa viihtyi 90-henkinen ryhmä, joka sai nauttia rennosta, yrityksen edustamien 12 eri brändin koulutuksista aurinkotuoleissa hotellin allasalueella. Paitsi IdHairin oma koulutustiimi, ammatillisesta annista vastasivat kahden päivän ajan evon kansainväliset kouluttajat Jody Brooks ja Jodie Austen.

Evo-kouluttajat Jody Brooks ja Jodie Austen heittäytyivät halaukseen Hanian vanhan kaupungin satamassa.
Jodie Austen ja evo-koulutusta.

IdHair järjesti myös perinteiset ”Olympialaiset”, jossa matkalaiset leikkimielisesti viikon aikana kisaavat kymmenpäisissä ryhmissä neljässä erilaisessa tehtävässä. Viikko sisälsi myös omaa vapaata aikaa, jolloin ehti tutustua saareen, shoppailla tai nauttia rannalla olosta.

Golden Sand-hotellin tarjoilija Babis Kanelakis oli paitsi kaikkien suosiossa ikuisena hyväntuulisena ”jokamiehenjantusena”, pääsi myös hiusmalliksi.
Suomalaiskampaajat isäntineen kävivät myös keilaamassa.
Koulutuksissa paitsi saatiin paljon asiaa Suomeen vietäväksi, myös viihdyttiin erinomaisissa olosuhteissa.
Naamiaisissa Uuno-veljekset ”törmäsivät” toisiinsa. Vasemmalla Heli Lyra, oikealla Virossa IdHair-tuotteita edustava Andres Arik.
Pinnin päätoimittaja Rainer Nyman voitti naamiaiset Trumppi-hahmollaan. Tiimissä mukana Melania (Kaisa Pullinen Mikkelistä) ja ”maksettu nainen” Katja Huopainen-Pullinen Helsingistä.

 

”IrmaJorma” (Sami Leskinen) teki ”paluun” naamiaisissa. Vierellä ryhmä ”Tenutapit.”
Luolamies (Laura Malmerg Helsingistä) ja ”vaemo” (Niina Pöyskö Oulusta.)
Kouluttajat Jani Räisänen ja Marko Latva-Karjanmaa heittäytyivät sarjakuvahahmoihin päätösnäytöksessä. Batmanina taustalla koulutuspäällikkö Samuli Puhakka.
Rouva ja herra Tanhupallo – Soile ja Juha Tommiska Porista.
”Tampereen plikat” tulivat kyläilemään päätösjuhliin.
Väriä ja mielikuvitusta riitti naamiaisillallisilla.
Herra ja rouva Trumppi tapasivat valtiovierailullaan Nasan edustajan (Piia Liimatta.)
Kampaustöitä tehtiin harjoituspäihin innostuneesti.
Pia Larinto-Kiuru koulutti kesän kampauksia.
Koulutuksissa nautittiin kampausdemojen lisäksi siniseltä taivaalta paahtavasta auringosta.
Tuija Kekäläinen ja valmis miesten leikkausmalli a’la Hania.

 

 

IdHair-tiimi päätti koulutusviikon perinteiseen tapaan ryhmähaliin vilvoittavassa uima-altaassa.
Sam and Sally -liikkeen Jyrki Aaltonen pääsi hiusmalliksi ja upean kesätukan saikin.
Scroll to Top