Muistathan että ammattilehtenä PINNI on täysin verovähennyskelpoinen!

Loppumatonta opiskeluintoa

Loppumatonta opiskeluintoa


Evelin Naadel luuli olevansa isosta sisarusjoukosta se, joka jättäisi kauneusalan opiskeluhaaveet muulle. 27-vuotiaana hankittu parturi-kampaajan tutkinto oli kuitenkin vain alkua alan opinnoille. Nyt Evelinilla on hallussa myös maskeeraajan, ekokampaajan, diplomivyöhyketerapeutin ja luontaishoitajan tutkinnot.

Evelin omistaa Hius- ja hemmottelusalonki Enjoyn Forssassa. Monilahjakkuuden varauskalenterit pullistelevat täysinä tasaisesti kaikilla osa-alueilla.
– Töitä on niin paljon kuin ehtii tehdä. Tällä hetkellä työstän 50-tuntista työviikkoa, mikä ei kuitenkaan haittaa, sillä työ on hyvin monipuolista, kun voi käyttää kaikkea osaamistaan hyödyksi, Evelin hymyilee kauniissa liikkeessään, jonka hankki pari vuotta sitten. 180 vuotta vanha talo huokuu rauhallisuutta ja hyvää oloa.
– Tekemäni hoidot ovat hyvin kokonaisvaltaisia ja koin, että haluan tehdä työtä lähellä luontoa ja luoda asiakkaalle rentouttavan tunnelman heti sisään astuessa, Evelin kertoo.
Evelinin ensimmäinen opiskeltu ammatti on ompelija. Virosta hankittu tutkinto antoi mahdollisuuden suunnitella ja työstää visuaalisia ideoita kankaalle. Työ varsinaisesti ompelijana olisi kuitenkin vaatinut vähemmän inspiroivaa tehdastyötä. Tähän Evelin ei lähtenyt. Pian tie toi jo Suomeen, ensin kesätöiden tekoon.
– Olen nopea oppimaan kieliä ja opiskelin heti alkuun suomen kielen. Sitten mietin, mikä minua oikeastaan kiinnostaisi ja vaikka olen aina tyrkyttänyt kampaajan opintoja sisaruksilleni, olinkin se minä, joka suoritti opinnot, Evelin naurahtaa ja kertoo laittaneensa sisaruskatraan kampaukset kuntoon jo ihan pienestä pitäen.

Omista ennakkoluuloista yli

Kampaajan ja maskeeraajan opinnot Evelin suoritti Tampereella. Tämän jälkeen hän työskenteli lähes kahdeksan vuotta parturi-kampaamo Tazzissa.
– En oikein tiedä, miksi en heti kouluttautunut alalle. Ehkä siihen liittyi alemmuuden tunteita, sillä olen aina ihannoinut tätä ammattia. En ollut varma pystyisinkö tekemään niin hienoja kampauksia kuin muut ja ehkä se asiakaspalvelutyökin pelotti. Mutta nämä olivat vain ennakkoluuloja ja onneksi pääsin niistä yli, Evelin hymyilee.
Työn ohessa Evelin on opiskellut merkonomiksi, vyöhyketerapeutiksi ja luontaishoitajaksi. – Tykkään siitä, että saan koko ajan uutta tietoa ja taitoa. Merkonomin tutkinto on ollut näin yrittäjälle erityisen tarpeellinen ja vyöhyketerapeutin työ antaa hyvää lisävaihtelua hiustöihin. Kurssitan itseäni jatkuvasti myös hiusalalla, sillä haluan pysyä kiinni ajassa.

Pitkiin työpäiviinsä Evelin ammentaa voimia luonnosta, jossa käyskentelee kameran ja koiran kanssa. Ei siis ole ihme, että Evelin on kallistunut työssään yhä enemmän luonnonmukaisten hoitojen puolelle.
– Ekokampaajan koulutus on antanut mahdollisuuden tarjota asiakkaille luontaisia vaihtoehtoja, mitkä vastaavat omia arvojani ja vähentävät työssäni väkisinkin tulevaa kemikaalikuormaa. Asiakkaatkin ovat olleet ihan innoissaan, kun olen pystynyt suosittelemaan värin vaihtoa luonnollisempiin, joilla saa kuitenkin saman tuloksen kuin kemiallisilla väreillä, Evelin kertoo.

Pinni julkaisi numerossaan neljä moniosaaja Evelin Naadelin hiuskuvakokoelman, jonka hän työsti kokonaan itse suunnittelusta valokuvaukseen. – Haaveena olisi tehdä lisää muotijuttuja, jotka voisin työstää täysin itse alkuideasta loppuun asti, Evelin sanoo.

 

Uusin lehti

Tilaa Pinni tästä!