Pinnin Kultakampa 2017 jaettiin Hiuksilla Hyvää ry:lle

Pinnin Vuoden Kultakampa –mainepalkinto jaettiin Hiuksilla Hyvää ry:lle Suomen Hiusyrittäjien järjestämällä Hius- ja Kauneusalan risteilyllä helmikuun 11. päivä.

Pinnin Kultakampa jaettiin Hiusalan risteilyllä helmikuussa. Kuvassa Pinnin kustantaja Hannu Perkonsalo, palkinnon vastaanottanut Hiuksilla Hyvää ry:n hallitus: Late Zlatan, Erika Wasenius-Pyrrö, Outi Varjamo sekä Timo Pyrrö. Oikealla Pinnin toimittaja Pia Paalasvuo.

Yhdistyksen perustajajäsenet olivat silminnähden liikuttuneita saamastaan Pinnin tunnustuksesta.
– Itkuhan siinä tuli, kun saimme tietää palkinnosta. On upeaa, että tekemämme työ on huomattu ja alan ammattilehti nosti yhdistyksen aivan omaan arvoonsa. Kultakampa-palkinto on enemmän, kuin olisimme voineet toivoa, yhdistyksen puheenjohtaja Erika Wasenius-Pyrrö kertoo silmät loistaen ympärillään Hiuksilla Hyvää ry:n hallituksen jäsenet Late Zlatan, Outi Varjamo ja Timo Pyrrö.
Kultakamman yhdistykselle jakoi Pinni-lehden kustantaja Hannu Perkonsalo yhdessä toimittaja Pia Paalasvuon kanssa.
– Yhdistys keräsi ensimmäisessä tapahtumassaan hyväntekeväisyyteen yli 9000 euroa ja on sen jälkeen jatkanut menestyksekkäästi pyyteetöntä toimintaansa sekä hiusalan että vähempiosaisten hyväksi. Olette aivan loistavia, Hannu Perkonsalo kiitti yhdistystä palkinnonjakotilaisuudessa.
Yhdistys sai jakotilaisuudessa kampaajayleisöltä raikuvat aplodit.
– Vaikka palkintoa vastaanottamassa on vain hallitus, on tämä palkinto tarkoitettu jokaiselle kampaajalle, jonka sisällä asuu hyväntekijä. Yhdessä olemme enemmän ja on hienoa, että voimme yhdistyksen kautta helpottaa jokaisen alan ammattilaisen halua auttaa, Late Zlatan kiitti kaikkia vuoden aikana eri tapahtumiin osallistuneita hius- ja kauneusalan ammattilaisia.

Hiuksilla Hyvää yhdistys on viime vuonna perustettu, hiusalan ammattilaisten voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tarkoituksena on tuottaa hyvää mieltä ympärilleen –oman alansa ammattitaitoa hyödyntäen. Toiminta perustuu sataprosenttisesti vapaehtoisuuteen ja yhdistys haluaa parantaa myös ammatinharjoittajien välistä yhteistyötä ja sekä  ammattikunnan imagoa suuren yleisön silmissä.
– Hiuksilla Hyvää on äärimmäisen tervetullut innovaatio, joka vie alaa hyvällä tavalla eteenpäin, ei paitsi alan sisällä vaan myös ulospäin. Me Pinnissä kumarramme syvään kaikille yhdistyksessä toimiville ja haluamme palkinnolla innostaa heitä jatkamaan hyvää ja esimerkillistä työtään, perusteli Pinnin päätoimittaja Rainer Nyman palkinnon myöntämistä vuoden ensimmäisessä Pinni-lehdessä.

http://www.hiuksillahyvaa.fi

Instagram: https://www.instagram.com/hiuksillahyvaa/
Facebook: https://www.facebook.com/hiuksillahyvaa

Mikä on KULTAKAMPA?
Hiusalan ainoa tunnustuspalkinto, jonka myöntää vuosittain Pinni-lehti. Kultakampa on jaettu aiemmin 25 kertaa, ja sen ovat saaneet: 1992 kampaaja-parturi Jan-Mikael Urjansson, 1993 kampaajamestari Terttu Stenberg, 1994 parturimestari Esko Soininen, 1995 Haute Coiffure Française Suomen osasto ry:n Pariisin näytöstiimi, 1996 hiusmuotoilija Hannu Kallio, 1997 Suomen Kähertäjäliiton Tampereen yhdistys ry., 1998 Salonki-televisio-ohjelma, 1999 Helsingin Parturikerho ry, 2000 parturi Ritva Honkanen, 2001 tohtori Timo Leino, 2002 parturimestari Petri Sipiläinen, 2003 hiusmuotoilija Jorma Stenberg & Muuttujat-viihdeohjelma/YLE TV1, 2004 kampaajamestari Raija Kara, 2005 hiusmuotoilija Gekko Paavilainen, 2006  kampaajamestari Sirpa Mansner, 2007 parturien suomenmestari Toni Kylätasku, 2008 Hiuspomo-koulutus/Suomen Hiusyrittäjät ry. ja Novetos Oy, 2009 WorldSkills-maailmanmestari Elina Salminen, 2010 parturi-kampaaja Henriikka Suistomaa, 2011 parturimestari Terho Pieviläinen, 2012 brand manager Christian Geay, 2013 hiusmuotoilija Erja Heino, 2014 kouluttaja Antti Koljonen, 2015 järjestöpäällikkö  Kari Löf, 2016 parturi-kampaajat Jenni Kujansuu ja Laura Harju.

Scroll to Top