Töitä tekijöille Helppoyrittää.fi:n kautta

Vihdoinkin! Monen vuoden opiskelun jälkeen taskussa on parturi-kampaajan paperit ja nyt olisi aika antaa saksille töitä. Uutena alan tekijänä unelmatyöpaikkaa ei vain tunnut löytyvän, sillä vakituinen asiakaskunta puuttuu ja työnantaja kokee riskinä palkata liikkeeseen täysin uusi ja tuntematon kampaajan alku.
Helppoyrittää.fi-palvelu auttaa parturi-kampaajaa uran alkuun ja helpottaa myös työnantajan taakkaa siirtäen työnantajavastuut Helppoyrittää.fi-yritykseen.
– Tiedän, että hiusala vaatii nykyään yrittäjätaitoja jo vastavalmistuneelta. Loimme palvelun, jonka avulla työntekijän on helppo aloittaa yrittäjämäinen toiminta, vaikka heti ilman paperitöitä ja jatkuvaa huolehtimista siitä, mikä prosentti palkasta pitäisi siirtää minnekin, pitkään hiusalalla toiminut yrittäjä ja Helppoyrittää.fi:n perustaja Petri Jaatinen kertoo.

Liikkeen omistajalle riskitön vaihtoehto
Moni liikkeen omistaja palkkaisi varmasti mielellään uusia työntekijöitä, elleivät työnantajan velvoitteet olisi niin raskaita. Helppoyrittää.fi-palvelun kautta työskentelevät parturi-kampaajat ovat kuitenkin palvelun työntekijöitä, jolloin vastuu paperitöistä siirtyy pois liikkeestä.
– Työntekijä ja liikkeen omistaja tekevät sopimuksen työn tekemisestä ja siitä, kuinka paljon työntekijälle maksetaan sovitusta työstä. Loppupelissä me laskutamme työnantajaa työntekijän puolesta ja hoidamme näin kaikki työnantajakulut ja lakisääteiset maksut summasta. Työntekijä on verotuksen, vakuutusten ja kirjanpitovelvollisuuden kannalta Helppoyrittää.fi:n työntekijä ja palkansaaja, Petri kertoo.

Vasemmalla Petri Jaatinen – toimitusjohtaja ja Jonttu Leskinen – kehityspäällikkö.

Vapaus liikkua ja tunnustella maailmaa
Monen nuoren tekijän haave ei välttämättä tänä päivänä ole vakituinen työpaikka, jossa viihtyy vuosia. Ehkä olisi hauskempaa tehdä töitä siellä ja vähän täällä ja tunnustella, mikä paikka tai vaikka kaupunki sopii parhaiten omaan tyyliin. Helppoyrittää.fi:n kautta tämä onnistuu, sillä työntekijä pystyy yrittäjämäisesti laskuttaa tekemästä työstä eri työnantajia sen mukaan, kun töitä kertyy.
– Työnantajana maksamme palkkasi, ja teemme ennakonpidätyksen verokorttisi perusteella. Huolehdimme myös lakisääteisistä vakuutuksista sekä muista työnantajan sivukuluista ja lähetämme ansioistasi myös vuosi-ilmoitukset verottajalle. Tämä on avaimet käteen –yrittämistä – helppoa ja stressitöntä, ja palkka tulee tilille silloin, kun on sovittu, Petri luettelee.

Kuinka toimitaan?
Työntekeminen jelppiläisenä, eli Helppoyrittää.fi:n työntekijänä, alkaa rekisteröitymällä palveluun ja lähettämällä verokortti. Lisäksi, jos tulot ylittävät 7645,25 euroa vuodessa, tulee toimittaa valtakirja YEL-vakuutuksen vähentämiseen tuloista.
– Tämä on ainut, mitä työntekijän täytyy tehdä ja sitten ei muuta kuin keskittymään siihen olennaiseen, eli työntekemiseen paperitöiden sijaan, Petri kertoo.
Helppoyrittää.fi:n työntekijä maksaa palvelusta yritykselle 6% laskun loppusummasta: Esimerkiksi 1000 euron laskusta korvaus on 60 euroa.
– Paperitöiden lisäksi olemme työntekijöillemme yhteisö. Tarjoamme asiakaspalvelu-, myynti ja esimiesvalmennusta ja suunnitelmissa on järjestää myös työhyvinvointia lisääviä tilaisuuksia, kuten parhaat työnantajat tekevät, Petri hymyilee.

Petri on saanut kiitosta hiusalalta yrityksensä työllistävästä vaikutuksesta. Tätä on moni alalle kaivannutkin: hius- ja kauneusalan tuntevaa yritystä, joka palvelee sekä työnantajaa että työntekijää.
– Työllistämisvaikutus on huikea. Suoraan työhön kiinni pääseminen helpottuu vaikka vastavalmistuneella, jolloin hän pääsee kehittämään omia taitojaan, kasvattamaan asiakaskuntaansa ja saa sovittua korvausta työstään. Palveluumme ei sitouduta ajallisesti, joten työntekijä voi halutessaan koska vain perustaa täysin oman yrityksen tai ottaa vastaan vakituisen työn liikkeestä, Petri lisää.

Fakta:
Helppoyrittää.fi
Hius- ja kauneusalan yritys, joka mahdollistaa työntekijän palkkaamisen ilman riskejä ja auttaa työntekijän alkuun urallaan ja liiketoiminnassaan.
Kokeile veloituksetta!
Kokeile Helppoyrittää.fi kevytyrittäjyyttä – Me tarjoamme ensimmäisen palkan ilman palvelumaksua!
Tarjous koskee korkeintaan 10.000 € laskutussummia. Tätä suuremmasta laskutussummasta perimme normaalin 6% palvelumaksun 10.000 € ylittävältä osalta.
Tarjous voimassa toistaiseksi.

Scroll to Top