Subrina Professional

Miten Subrina rantautui Suomeen:

Lähdimme  hakemaan Puolasta kynsilakkoja, mutta takaisin tullessamme matkalaukussa olikin hiusvärejä, joiden maahantuojaksi halusimme ryhtyä ensikokeilulla.

– Vietimme päivää kaupungilla ja näimme kampaamotukun ikkunassa ihania suoravärejä. Tyttäremme oli pyytänyt jo pitkään, että värjäisin hänen hiuksensa pinkiksi, joten päätin ostaa tuotteen ja kokeilla sitä kotisuomessa. Väristä tuli upea, sen kestävyys ja kiilto olivat aivan omaa luokkaansa. Lisäksi suoravärin hoitavuus yllätti. Tuote oli sen verran kiinnostava, että otimme selvää sen valmistajasta ja olin heihin yhteydessä. Nyt yrityksemme Finwester Oy on Suomen virallinen Subrina Professional –maahantuoja

Mikä on Subrina Professional:

Subrina Professional on valloittanut maailmaa jo lähes 60 vuoden ajan. Menestyksen salaisuus on pitkä kokemus yhdistettynä korkealuokkaiseen laatutietoisuuteen.

Oma tuotekehitys ja valmistus vastaavat tuotteiden ajanmukaisuudesta, uusista innovaatioista ja laadun tinkimättömästä seurannasta.

Valikoima sisältää hiusvärien ja teknisten tuotteiden lisäksi muotoilu- ja hoitotuotteet jälleenmyyntiin sekä pesupaikalle. Hinta-laatusuhteeltaan kilpailukykyiset tuotteet ovat saatavilla ainoastaan kampaamoista

Miksi valita meidän tuotteemme? Ja voiko noin edullinen olla hyvä?

Siksi avaammekin Teille mihin hintamme perustuu.

  • Tuotteemme tulevat suoraan meille tehtaalta ilman välikäsiä ja me laitamme ne siitä suoraan Teille. Ainoa varastopysähdys on siis meidän liikkeemme, jossa henkilökuntana oma perheemme.
  • Tuotteidemme hintoihin ei ole laskettu kytkytuotteita tai esimerkiksi vaihtovärejä. Ymmärrämme, että olisi mukava vaihtaa koko värivarasto kerralla, mutta se nostaisi tuotteidemme hintaa. Emmekä halua sitouttaa ketään pitkiin sopimuksiin.
  • Teemme itse markkinoinnin, varastoinnin ja lähetykset.
  • Tuotteittemme hintataso seuraa Euroopan muiden maiden hintatasoa.
  • Kierrätämme pakkausmateriaalit aina kun mahdollista.

”Haluan samalla muistuttaa maahantuojana, että olen itsekin ollut vuosia kampaamoalan yrittäjänä ja tiedän mikä kulurakenne on ”aidan” sillä puolen. Tämän vuoksi minä tahdoin lähteä tuomaan Teille jotain sellaista mikä on kannattavaa – Tina”.

10 Syytä miksi Sinun kampaamosi valitsisi Subrina Professionalin tuotteita?

  • Me emme myy maahantuojana tuotteitamme muualle kuin kampaamoihin. Maahantuontisopimuksemme kieltää meitä myymästä esim. marketteihin.
  • Oma verkkokauppamme palvelee vain todennettuja kampaamoalan ammattilaisia, ei kuluttajia.
  • Tuotesarjan koko on kohtuullinen, ei liikaa eikä liian vähän tuotteita.
  • Tulemme tarvittaessa pitämään koulutuksen tuotteistamme liikkeeseenne veloituksetta.
  • Jos tahdot edustajan käymään liikkeessäsi, se onnistuu.
  • Meillä voit tehdä tilaukset käynnin yhteydessä, puhelimitse, facebookin kautta, sähköpostilla, verkkokaupastamme tai vaikka savumerkein. Tämä siksi, että jokainen Teistä löytäisi oman, miellyttävän tavan asioida kanssamme.
  • Palvelemme henkilökohtaisesti tarvittaessa myös iltaisin ja viikonloppuisin.
  • Toimitusaika tuotteillamme on pääsääntöisesti 1-3 arkipäivää, poikkeuksena normaalia suuremmat kerta tilaukset.
  • Meillä ei ole minimitilausta, emmekä sitouta asiakkaitamme.
  • Edulliset käyttötuotteet parantavat kampaamosi kannattavuutta. Myyntituotteiden myyntikate on hyvä 48-62,5% ja hintataso silti kuluttajaystävällinen.

Ole rohkea ja kokeile jotain uutta.

Tervetuloa asiakkaaksemme,
Tina Hellén-Vesterinen ja Teemu Vesterinen

Ps. Subrinan verkkokaupasta saat nyt tilattua myös SnHairin hiustenpidennyksiä.

https://www.youtube.com/watch?v=WUq5E_id3Sw

Tuote-esittely Parturi-Kampaamoille

Scroll to Top