Anna-Maija Tuokko – Ruusukultainen ystävyys ja luottokampaajasuhde

Parturi-kampaaja Mikko Helin purjehtii kokovalkoisessa asussaan ravintola Kappelin eteen ja tervehtii iloista ystäväseuruetta. Seurueessa on mukana myös tuleva näyttelijä, vielä silloin alalle opiskeleva Anna-Maija Tuokko, joka heti mieltyy Mikon ystävälliseen luonteeseen, avoimuuteen ja tyylikkyyteen. Lähes 16 vuotta myöhemmin Mikolla ja Anna-Maijalla on sovitusti päällään ”mätsipaidat”, takana on useita hauskoja ulkomaanmatkoja ja sydänsurut sekä –ilot on jaettu puolin ja toisin.

– Meillä synkkasi hyvin alusta asti ja kun juhlittiin samoissa porukoissa, niin lopulta ystävystyttiin. Nyt takana on jo lukuisia yhteisiä tarinoita ja myös monia hiusmalleja, Mikko kertoo.

Anna-Maija kävi ensimmäistä kertaa Mikon käsissä Room kampaamossa Helsingissä vuonna 2004. Tämän jälkeen Mikko on vaihtanut kampaamoa neljä kertaa ja Anna-Maija siirtynyt auliisti mukana. Nyt Mikko työskentelee perustamassaan Kampaamo Pesulassa.

– Meillä on sekä ystävyys- että professionaalimpi kampaaja-asiakas-suhde ja siksi onkin ollut upeaa seurata Mikon uraa ja nähdä, kuinka hän on tyytyväinen ja nauttii työstään nyt omassa liikkeessään. Olen tosi ylpeä siitä, että Mikko menestyy omalla alallaan ja erityisen iloinen siitä, että hän avaa pian uuden, Pesula2-liikkeen, Anna-Maija kertoo.

– Ei sinullakaan ole huonommin mennyt, Mikko kehaisee viitaten Anna-Maijan menestykseen näyttelijänä.

Teatterikorkeakoulusta valmistumisensa jälkeen vuonna 2005 Anna-Maija on nähty niin elokuvissa, tv-sarjoissa kuin teatterissakin. Näyttelijä Kari Heiskasen kanssa tyttären vuosi sitten saanut

Anna-Maija näytteli kesällä Heinolan kesäteatterin Voi Veljet! -näytelmässä. Elokuussa hän tähdittää Helsingin Kaupunginteatterin koko perheen jättimusikaalia Shrek roolissaan prinsessa Fionana. Fionan rooli vaatii täysi punaista hiusta, joten Anna-Maija käyttää tässä roolissa peruukkia. Hennalla värjätty ”teatterilaisen” kirkkaan punainen hius on kuitenkin Anna-Maijalle tuttu opiskeluajoilta.

– Se oli 90-luvulla, kun ostettiin hennaa ja pidettiin sitä päässä viisikin tuntia. Jotenkin se kuului silloin asiaan. Tyyli-ikoneina toimivat varmaan Spice Girlsien Geri Halliwell ja leikkauksessa lähinnä Jennifer Anistonin Rachel-hiukset.

Mikko muistaa Anna-Maijan olleen aina vaaleahiuksinen ja Anna-Maija paljastaakin, että värjäsi kohtalokkaan ruskean pois juuri ennen Mikon tapaamista.

– Kohtalokas, pitkähiuksinen brunette! Sitä olin teatterikorkeakoulun alkuajoilla, Anna-Maija kertoo.

Mikko värjäsi Anna-Maijan hiusta ensin raidoittamalla sitä kevyesti. Pikkuhiljaa perusvaalea on saanut ruusukullan sävyjä, mikä saa Anna-Maijan ihon hehkumaan. Eloa hiukseen Mikko luo vapaan käden raidoitustekniikalla ja syvyyttä hiusväriin luodaan tummemmalla tyvialueella.

– Anna-Maijan hius on aika perinteisen skandinaavinen ja hiukan lasimainen. Raidoittamalla hiukseen saadaan otetta. Leikkaan hiuksen kerroksittain, jotta siihen tulee liikettä ja se on helppo vain föönata paikoilleen, Mikko kuvailee.

– Tässä ammatissa on hienoa se, että pääsee leikkimään eri peruukkien ja silmienkin värien kanssa. Siinä saa aika hyvän käsityksen siitä, missä värissä oikeasti viihtyy ja mikä sopii. Minusta on ihanaa, että saan olla ammattilaisten käsissä niin työssä kuin vapaa-ajallakin, nautin siitä ja täytyy myöntää, että en osaa edes kulmia nyppiä itse, Anna-Maija nauraa.

Anna-Maijan työn takia Mikko ei ole ainoa, joka työstää näyttelijättären hiusta.

– Mun tukkaan on koskenut moni muukin!, Anna-Maija heittää.

– Mutta olen lähes aina pystynyt käymään ammattilaisen käsissä. Mikko huolehtii siitä, että hiuksissa on juuri minulle henkilökohtaisesti sopiva väri, kuten nyt tämä ruusukulta on jo pidempään ollut. Lisäksi olen saanut jo vuosia parhaat tuotesuositukset juuri Mikolta – hän tuntee hiukseni, Anna-Maija kertoo.

Työ näyttelijänä vaikuttaa siihen, ettei suuriin henkilökohtaisiin tyylimuutoksiin ole varaa. Ammatillisesta näkökulmasta Anna-Maijan pitää olla valmiiksi mahdollisimman muuntautumiskykyinen.

– En ole ikinä ollutkaan mikään räikeällä tyylillä erottuja; se ei edes kannattanut kotipaikkakunnallani Viialassa, jossa erottuminen ei ollut hyvä asia. Opiskeluaikana elin etsikkoaikaa, jolloin yritin eri tyyleistä löytää itseäni, mutta lopulta palasin kuitenkin tähän klassisen ja rennon tyylin yhdistelmään, mikä tuntuu omimmalta. Välillä osaan kyllä räväyttää ja tyyleillä leikittely on mielestäni nautinnollista.

– Kyllä sinä olet mielestäni ollut aina enemmänkin Louisvuitton-naisia kuin boheemi näyttelijätär, Mikko hymyilee ja föönaa Anna-Maijan hiusta malliinsa.

– Miten tämä latva on mennyt näin kuivaksi, Mikko ihmettelee ja nappaa saman tien hyllystä Kevin.Murphyn Repair.Me-tuotteet Anna-Maijalle mukaan.

– On ihanaa, kun Mikko pitää huolta siitä, että käytössä on aina sopivat ammattilaistuotteet. Ehkä joskus opiskeluaikoina, kun rahaa oli vähän, turvauduin markettiväriin ja halpoihin shampoihin, mutta se oli virhe. Siinä huomasi heti, että hiukset menivät huonoon kuntoon ja väristä tuli aina jotenkin vihertävä. Ei ollut mun juttu, Anna-Maija kertoo.

– Ja tärkeä vinkki! Et käytä kesälomallasi kaivovettä hiukseen, sillä hiukset saattavat imeä siitä vihreän sävyjä, Mikko huikkaa samalla kun Anna-Maijan punainen takki ja ruusukultainen kevyesti laineille kiharrettu hius jo heilahtaa ovelta kesäpäivään.

Näyttelijä Anna-Maija Tuokko nähdään elokuussa ensi-iltansa saavan Shrek-musikaalin pääosassa. Prinsessa Fionaa esittävä Anna-Maija esiintyy roolissaan punaisessa peruukissa, joten ruusukultaisen vaalea oma hius saa tällä kertaa jäädä piiloon.

– Rooli on komediennen, joten se sopii minulle erinomaisesti. Lisäksi pääsen roolissani myös tanssimaan ja steppaamaan, joten vallan ihana syksy on tulossa.

– Lisäksi Shrekin sanoma on tärkeä: kun pystyt hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet, voit rakastaa myös muita!

SAKSITUT:

Mielivaiheesi kampaamokäynnillä?

– Se, kun  nähdään, saan uudet lehdet käteeni ja aletaan jutella. Pidän myös föönauksesta ja hiusten laittamisesta yleensä, siihen voisi nukahtaa.

Miten hoidat hiuksiasi kotiloissa?

– Mikko pitää huolta siitä, että kotona on hyvät tuotteet, yleensä kaikki on Kevin.Murphyltä. Laitan hiusta todella vähän, sillä Mikon tekemä leikkaus on hyvä ilman sen kummempaa työstämistä.

Paras muisto yhteistyön varrelta?

– Yhteinen Pariisin matka Madonnan keikalle. Siihen liittyy myös hiusten laittoa ja meikkausta, koska Mikko ystävällisesti laittoi minut juhlakuntoon.

Onko sinulla koskaan bad hair day?

– On. Ja siksi en voisi elää ilman kuivashampoota.

FAKTA:

Näyttelijä Anna-Maija Tuokko

Näytellyt musikaaleissa, teatterissa, elokuvissa ja tv-sarjoissa. Ääntä kuullaan myös dubbauksissa.

Perhe: Naimisissa näyttelijä-ohjaaja-käsikirjoittaja Kari Heiskasen kanssa. Tytär vähän yli yksivuotias.

Tulevaisuus: Näyttelee syksyllä kuvattavassa Marja Pyykön ohjaamassa elokuvassa.

Haave: Jos ura jatkuu samalla tavalla kuin nyt, niin hyvin menee. Olen iloinen, että olen saanut tehdä isoja rooleja.

Harrastaa: Pilatesta ja lapsen kanssa muskarointia.

Rutiinit ennen teatterilavalle astumista: Varon rutinoitumista ja siksi teot ennen esitystä muuttuvat esityksen mukaan.

Paras yleisö: Komediassa tietenkin se, joka nauraa.

Meikki: Timo Karvinen

Scroll to Top