Raikas hiuskeidas keskellä Helsinkiä – Q Hair

Q Hair on kivijalkakampaamo eikä muuhun taivu, näin olivat Q Hairilaiset päättäneet. Kunnes eteen tuli mahdollisuus, joka käänsi päät katsomaan uutta uusin silmin.

– Olimme etsineet uutta tilaa jo vuoden verran ja kun meitä lähestyttiin Kampin kiinteistön toimesta, torjuimme idean kauppakeskuskampaamosta heti. Ilman vahvaa taivuttelua kiinteistön edustajalta emme olisi edes suostuneet tapaamiseen, sillä meillä oli erittäin vahva näkemys siitä, että emme ole kauppakeskusbrändi, jo kolmannen Q Hair –liikkeen omistaja Sedin Klapuh kertoo.

Kolmas Q Hair –liike avattiin Helsingin Kampin kauppakeskuksen ylimpään Kortteli-kerrokseen joulukuussa. Sedin tietää nyt muuttaneensa käsityksensä kokonaan siitä, millainen kauppakeskuskampaamon tulisi ja voi olla. Yhtä yllättyneitä ovat olleet myös asiakkaat, joille uusin Q Hair tuo vihreän kauneuden keitaan keskelle Helsinkiä.

Sedinin taivutteluun tarvittiin vakuutteluja siitä, millaisia liikkeitä Kampin uuteen Kortteli-kerrokseen oli valittu ja kuinka Kortteli eroaisi ”tavallisesta kauppakeskuskerroksesta”.

– Kaikki Kortteliin pyydetyt toimijat ovat pieniä yrittäjävetoisia tekijöitä, joille on tärkeää tuottaa parasta mahdollista asiakaspalvelua. Tärkeää oli myös lupaus siitä, että Kortteliin ei tule yhtään ketjutoimijaa. Vakuuttelun ja ideoinnin jälkeen meiltä alkoi löytyä intoa ja varmuutta siitä, että Korttelista tulee kauppakeskuksesta täysin irrallaan oleva oma maailmansa, vaikka se sijaitseekin kauppakeskuksen ylimmässä kerroksessa, Sedin kertoo.

– Käydessämme ensimmäistä kertaa työmaalla vakuutuimme, että tästä tulee upea paikka, joka luo kaupunkilaisille uuden standardin palvelutarjontaan, Sedin lisää.

Q Hair Korttelissa on tilaa 130 neliömetriä. Tähän kokoon mahtuu 12 asiakaspaikkaa ja 4 pesupaikkaa. Tilan sisustuksen ovat suunnitelleet Q Hairin kampaajat, jotka ovatkin ottaneet aivan uuden näkökulman kampaamotilan käyttöön.

– Meitä on häirinnyt, että yleensä asiakkaat laitetaan johonkin sivuun odottamaan vuoroaan. Halusimme tuoda vuoroaan odottavat asiakkaat keskelle kampaamoelämää, jotta he voivat seurata, mitä ympärillä tapahtuu. Siksi U-mallinen peilipaikkarakennelma oli täydellinen vaihtoehto, sillä se luo keskelle viihtyisän kahvilamaisen odotustilan. Ratkaisu on osoittautunut todella toimivaksi, Sedin kertoo.

Elokuisen vuokrasopimuksen allekirjoituksen jälkeen alkoi tapahtua nopealla sykkeellä. Pienten toimijoiden remontteihin ja omaan remonttikäteen luottanut Sedin yllättyi siitä, kuinka suuren rakennusliikkeen kanssa toimiminen erosi entisestä.

– Kymmeniä sivuja sisältäneet sopimukset siitä, mikä kuuluu vuokralaiselle ja mikä pääurakoitsijalle olivat todella mutkikkaita. Kävimme keskusteluja jatkuvasti siitä, kuka maksaa ja kuka tekee.

Kohteesta teki erilaisen myös se, että siellä ei itse voinut tehdä käytännössä mitään, vaan kaikki piti suunnitella hyvin ja ohjeistaa urakoitsijat toteuttamaan työt. Olimme aiemmin syksyllä siinä uskossa, että meille jää kuukausi aikaa oman sisustusremonttimme tekemiseen. Pääurakoitsijan työt kuitenkin viivästyivät niin paljon, että tila luovutettiin meille betonisena laatikkona viikkoa ennen avaamista. Viikossa teetimme pintaremontin ja muun muassa kalusteiden asennuksen, Sedin hengähtää.

Lopputuloksesta ei hätäily ja kiire kuitenkaan näy, sillä Q Hair huokuu sitä samaa visuaalista näppäryyttä ja innovaatiota, mitä kahdesta muustakin Q Hairista on löytynyt.

Valaistus on Q Hair Korttelissa hyvin tärkeässä asemassa, joten siinä ei ole säästelty. Luonnonvaloa replikoivia led-spotteja on tilassa yhteensä 130 kappaletta.
Peilit sekä U-muotoon rakennetut asiakaspaikat on teetetty mittojen mukaan. Kaikki muurit, niin asiakas-, kassa- kuin kahvitiskikin on valettu betonista paikan päällä.
Helsinkiläiseen Q Hair Kortteliin on muokkautunut työtään rakastava tiimi sekä uusista että Q Hairissa aikaisemmin työskentelevistä tekijöistä.

 

Scroll to Top