Muistathan että ammattilehtenä PINNI on täysin verovähennyskelpoinen!

Skumppaa salongissa?

Skumppaa salongissa?


Paplari-Pirkko halusi selvittää, onko 1. maaliskuuta voimaan tullut uusi alkoholilainsäädäntö muuttanut lakia niin, että alkoholin tarjoilu asiakkaille hoitojen yhteydessä olisi samalla vapautunut. Kysymyksiin vastasi Aluehallintaviraston alkoholihallintoyksikön päällikkö Riku-Matti Lehikoinen.

 

Uusi alkoholilainsäädäntö ei ole muuttanut aikaisempaa lakia, mutta muutoksia siihen on sen sijaan tullut. Hius- ja kauneusalan yrittäjille suurin muutos on anniskelusta vastaavan pätevyyden kevennetyt vaatimukset. Aikaisemmin pätevyyteen on vaadittu ravintola-alan koulutus tai vähintään kahden vuoden työkokemus kyseiseltä alalta.

Laki vaatii edelleen anniskelusta vastaavan pätevyyden, mutta hyväksytysti suoritettu anniskelupassi on nyt ainoa virallinen todistus mitä siihen vaaditaan. Kaikkien työntekijöiden ei sitä tarvitse hankkia. Riittää, että työvuorossa yhdellä on vastaavan pätevyys. Liikkeen pitää lisäksi hankkia anniskelulupa, joka kattaa uuden lainsäädännön myötä kaikki alkoholijuomat. Anniskeluluvan saatuaan liikkeestä tulee ravitsemusliike.

Aluehallintavirasto ei kuitenkaan katso tätä korkeariskiseksi toiminnaksi joten tuskin alkoholitarkastajat tai terveystarkastajat vieraile liikkeessä riesaksi asti.

 

Ilman lupaa saa tarjota kohteliaisuuskuoharit

 

Satunnaiseen anniskeluun on olemassa ”poikkeus sääntöön”. Ilman luvan hankintaa voidaan niin sanottuna kohteliaisuuden eleenä tarjoilla asiakkaille vaikka kuohuviinit esimerkiksi omistajan syntymäpäivillä. Vastaavanlaisia tilaisuuksia voivat olla myös muut liikkeen vuosijuhlat tai vaikkapa urheilujuhlat. Tämä koskee sillä hetkellä liikkeessä olevia asiakkaita. Markkinointi-ideana se on laitonta. Luvan kanssa sekin on mahdollista. Lupa mahdollistaa sen, että liike saa mainostaa hoitoihin kuuluvan alkoholijuoman tai ilmoittaa, että liikkeellä on anniskeluluvat. Lupa kattaa kaikkien alkoholijuomien anniskelun, mutta on hyvä muistaa ettei väkeviä, yli 22 % alkoholijuomia saa kuitenkaan mainostaa.

 

Mitä luvat maksavat?

 

Anniskelun maksupolitiikasta liike saa aina itse päättää. Sillä, veloitetaanko asiakasta erikseen anniskelusta vai sisällytetäänkö se hoitojen hintoihin, ei ole mitään väliä. Joku anniskelusta kuitenkin maksaa, niinpä kulu on olemassa ja sen vuoksi se tulkitaan anniskeluksi.

Anniskelulupaa voi hakea myös määrä-aikaisesti, vaikka tosiasiassa se ole kovin kannattavaa. Määräaikainen lupa maksaa noin 450 euroa, mikä on arviolta 200 euroa edullisempi kuin toistaiseksi voimassaoleva lupa. Toistaiseksi voimassaoleva lupa ei velvoita jatkuvaan anniskelutoimintaan, vaan jokainen voi itse päättää koska sitä käyttää. Sitä ei tarvitse enää uusia. Tällä halutaan tukea anniskelun pysyväluonteista mukanaoloa liiketoiminnassa. Näiden lisäksi anniskeluluvasta pitää maksaa Aluehallintavirastolle vuosittain valvontamaksu, joka on arviolta noin 100 euroa.

Anniskelupassi kustantaa Helsingissä noin 40 euroa. Jos liikkeellä ei ole anniskelulupaa, alkoholilain puolesta asiakas saa tuoda oman alkoholijuoman ja nauttia sitä hoitojen yhteydessä. Jos liike kuitenkin tulkitaan ravitsemusliikkeeksi, silloin asiakas ei saa nauttia liikkeessä omia juomiaan tai ruokia.

 

 

Uusin lehti

Tilaa Pinni tästä!