|

Vuosi 2020 on ollut poikkeuksellinen ja vähävaraisten avun tarve on entistä kriittisempi myös Suomessa. Wella on lahjoittanut marraskuussa 6 800 pulloa käsidesejä Hurstin Apu -järjestölle, jotka se jakaa eteenpäin kahdesti viikossa jaettavien ruokakassien mukana. Lisäksi Wella lahjoitti 600 käsidesipulloa Helsinki Missiolle, joka auttaa yksinäisiä sekä pääkaupunkiseudulla että valtakunnallisesti.

– Tämä vuosi on ollut poikkeuksellinen ja tänä syksynä olemme kohdistaneet hyväntekeväisyytemme kohteisiin, joiden näemme olevan erityisesti avun tarpeessa, kertoo Wella trade marketing manager Hanna Rihu.

– Tuotimme koronakriisin alkuvaiheessa suuren määrän Wella Handsanitizer Spray -käsidesiä tuotantolaitoksissamme eri puolilla maailmaa, ja olemme hyväntekeväisyyskohteiden lisäksi myös toimittaneet käsidesejä Pohjoismaissakin tuhansia pulloja kampaamoissa käytettäväksi, Rihu lisää.

Wellan maajohtaja Mikko Ruti sekä Helsinki Mission varainhankinnan koordinaattori Robert Nilsson.
Wellan sales coordinator Saara Sallinen sekä Hurstin Avun varatoiminnanjohtaja Sini Hursti.

Wella Company

Wella Company on yksi maailman johtavista hiusten- ja kynsienhoidon yrityksistä yli 2 miljardin euron liikevaihdolla. Se työllistää 6 000 työntekijää maailmanlaajuisesti ja tuotteita myydään yli 130 maassa. Yrityksen portfolioon lukeutuu tunnetut brändit kuten Wella, ghd ja OPI. Wellan missiona on hiusten ja kynsien innovaattorina ilahduttaa kuluttajia ja inspiroida kauneudenhoidon ammattilaisia sekä yhteisöjä.

 

Hurstin Apu

Laupeudentyö ry eli Hurstin Apu on yli 50 vuotta auttanut heikko-osaisia lähimmäisiä. Tällä hetkellä Hurstin Apu pyörittää yhtä Suomen suurinta ruokajakoa Helsingin Kalliossa sijaitsevasta Hurstin valinnasta käsin. Yhdistys jakaa viikottain ruokakasseja noin 1700 kappaletta avun tarpeessa oleville.

Helsinki Missio

Helsinki Missio on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka haastaa suomalaiset tekoihin yksinäisyyttä vastaan. Se auttaa yksinäisiä sekä pääkaupunkiseudulla että valtakunnallisesti. Aamukorva -puhelinpalveluun yli 60-vuotiaat voivat soittaa, kun olo tuntuu yksinäiseltä aamun varhaisina tunteina. Seniorien yksinäisyyttä lievittävät myös Senioripysäkki -ryhmät 20 paikkakunnalla ympäri maata. Nuorille on tarjolla karanteenikaverin tukea etäyhteyksin.