Työ- ja elinkeinoministeriö ja Kuntaliitto valmistelevat nyt rahoitusmallia, joka tukee yksinyrittäjiä koronaviruskriisin aiheuttamassa ahdingossa. Uuden kunnilta haettavan tuen haku mahdollistetaan, kun mallin toimeenpano ja yksityiskohdat on saatu hiottua kuntoon. Kampaamoalalla toimivat yritykset ovat pääosin yksinyrittäjiä tai pienyrittäjiä, joten tarve tämän tukimuodon nopealle liikkeellesaamiselle on selvä.

Tuen kriteerit tulevat olemaan kaikissa kunnissa samat ja valtio rahoittaa tuen kokonaisuudessaan. Tukeen suunnataan 100 miljoonaa euroa ELY-keskusten yritystuen myöntämisvaltuuksista. Tukiohjelma on suunniteltu määräaikaiseksi ja se kestää puoli vuotta. Tuki on tarkoitettu kaikkiin yritystoiminnan kuluihin, erityisesti yritystoiminnan kiinteisiin kustannuksiin, kuten vuokraan. Tuen saamisen edellytyksenä on kannattava yritystoiminta ennen koronan aiheuttamaa katkoa.

Tukea voidaan myöntää rinnakkain yrittäjille laajennetun työttömyysturvan kanssa.

– Tukemalla kannattavaa yritystoimintaa vaikean ajanjakson yli tuetaan paitsi yrittäjiä myös kuntien elinvoimaisuutta. Kuntien yrityspalveluiden kautta tuki tavoittaa sitä tarvitsevat nopeasti ja tehokkaasti, sanoo Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen.

Lisäksi selvitetään, voidaanko yksinyrittäjille osoittaa harkinnanvaraista tukea yrityksen kehittämiseen. Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi uudesta tukimallista ensimmäisen tiedotteen viime lauantaina.

Suomen Yrittäjänaisten ry:n puheenjohtaja Tiina Koski. Kuva: Kati Länsikylä.

Apu tulee tarpeeseen, mutta lisää kaivataan

– Tähän hetkeen se on tärkeä ja arvokas asia, Suomen yrittäjänaisten ry:n puheenjohtaja Tiina Koski huokaa viitaten Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisemaan tiedotteeseen, siitä että kunta alkaisi jakamaan pienyrittäjille tukea.

Monelta pieneltä yrittäjältä puuttuu Kosken mukaan puskurit, joten nollakassa on jo nyt tyhjä, mutta laskut yhä juoksevat. Hän kuvaa tilannetta kamalaksi.

Business Finlandilta ja ELY-keskukselta on myös tullut tietoa rahoitusavusta yrittäjille.

Kosken mukaan Yrittäjänaiset toimivat tukena ja tietokanavana jäsenilleen, mutta he haluavat julkaista luonnollisesti vain viranomaisten vahvistamaa tietoa. Koski toteaa, että tietoa on tähän mennessä tullut tiputtelevaan tahtiin.

Yrittäjänaiset ottavat myös aktiivisesti kantaa – viimeisimmän kannaoton he tekivät yhdessä Suomen kosmetologien yhdistyksen kanssa, jotta kuntarahoitukset tulisivat jakoon nopeasti.

Vielä toiveena kuitenkin on muun muassa se, että valtio ottaisi maksaakseen yrittäjien YEL-maksut määräajaksi, koska laskujen siirtämistä tuonnemmaksi ei nähdä nyt hyvänä ratkaisuna.

– Siinä olisi jo seuraava katastrofi edessä, kun laskut ovat kasaantuneet ja pienyrittäjillä ei ole mahdollisuutta maksaa, Koski toteaa.

Koski kehuu myös yrittäjien selviämisluonnetta, tapaa, jolloin ei jäädä vain istumaan ja odottamaan, että joku tulee ja pelastaa.

– Moni on kehittänyt korvaavaa liiketoimintaa ja keksinyt miten voi parantaa omaa yritystä ja tehdä sitä etänä, Koski kertoo.

 

Lisää Pinni-lehden juttuja koronateemalla:
https://pinni.fi/korona/