Shaggy Head 30-vuotta – viimeiset juhlat ennen korona-aikaa


Shaggy Head -kampaamon omistaja Päivi Päivärinta oli tehnyt rutkasti töitä valmistellessaan Shaggy Head 30-vuotta -syntymäpäiväjuhlia. Hän oli tilannut ravintola Bottalle ruokaa ja juomaa 400 ihmisen tarpeisiin. Ohjelmassa oli myös 40 mallin hiusnäytös yhdessä piano-, tanssi ja lauluesitysten kanssa. Juuri ennen juhlia maaliskuun puolivälissä tuli hallitukselta kuitenkin päätös, että yli 500 hengen tilaisuuksia ei saa pitää. Onneksi luku oli 500 Päivi mietti, kunnes puhelin alkoi soida.

– En meinannut saada omia hommia tehtyä, kun puhelin soi koko ajan ja ihmiset peruivat tulonsa. He olivat säikähtäneet hallituksen koronatoimia, ottivat varman päälle ja päättivät olla tulematta. Se oli aivan järkyttävää! Päivi muistelee maaliskuun alun fiiliksiä.

Juhlatila ja tarjoilut sekä esiintyjät oli kuitenkin jo tilattu paikalle, joten Päivi päätti pitää juhlat peruutuksista huolimatta.

– Ei minulla ollut vaihtoehtoa. Ja lopulta päätös pitää juhlat olikin oikea, sillä meillä oli aivan älyttömän ihanat ja lämminhenkiset bileet noin 100 juhlijan voimin, Päivi kiittää.

Esiintyjien ja avustajien peruutukset toivat lisätöitä Päiville. Juhlapäivä lauantai oli Päiville hyvin pitkä ja kiireinen.

– Tein kaikki kampaukset yksin ja paikalla olleet mallit auttoivat meikkien kanssa. Loppukiireessä löin heillekin kihartimen kouraan ja meikkisudit käteen. Ja hyvinhän se meni, Päivi kiittää.

Juhlissa Päiville ojennettiin Suomen Yrittäjien Yrittäjäristin timanttiristi

Marika Makaroff luovutti juhlissa Päiville Yrittäjäristin timanttiristin upeasta 30 vuoden yrittäjätoiminnasta ja Helena Karling heti perään Marcel Klubin kauniin kukkakimpun.

– Fiilis oli aivan mieletön. Nämä olivat elämäni ihanimmat juhlat! Kiitos kaikille, Päivi kiittelee tunteikkaana.

– Vähän jäi harmittamaan se, etteivät ihan kaikki päässeet paikalle. Siksi jo suunnittelenkin, että pitäisin vielä uusiksi Shaggy Headin varjojuhlat. Näistä infoa sitten, kun tämä koronakriisi on ohi ja voimme elää taas normaalisti, Päivi suunnittelee.

Alla otos juhliin tehdyistä hiusmalleista:

Shaggy Headin 30-vuotisjuhlissa tarjolla oli ohjelmaa akrobatiaesityksistä, lauluun ja tanssiin. Katso illan tunnelmat alla olevalta videolta.

http://www.anttimannermaa.com/shaggyhead/Shaggy_30_pitkä.mp4

Lue lisää Pinnin koronateemaisia artikkeleita tästä:
https://www.pinni.fi/korona/