Rakas asiakas, muistathan nämä

Nyt muutaman kuukauden liikkeessä harjoittelussa ollessani olen törmännyt erilaisiin tilanteisiin, missä tuntuu ettei asiakas ole muistanut  muutamaa tärkeää asiaa jotka tulisi miettiä käydessään kampaajalla.

Keräsin muutaman tärkeän asian jota olisi hyvä miettiä.

*Koko suku mukana*

On täysin ymmärrettävää, että lapset tarvitsevat  aikuisen mukaan kampaajalle mutta tarvitseeko todellakin aikuinen myös tukiverkon mukaan?
Usein liikkeessä on kaikki paikat täynnä, liikkeet ahtaita ja kuumia eikä tilaa ylimääräisille ihmisille ole. Toiveena olisi, että tulethan kampaajalle yksin, koska onhan kyseessä omat hiuksesi. Se, että sinulla tulee mukana kolme kaveria, kissankoirankaima sekä vaarisi seuraamaan operaatiota saattaa haitata työskentelyä yllättävänkin paljon. Mieti siis, etkö pärjäisi yksin muutamaa tuntia?

*Jos tulet kampaajalle anna kampaajan tehdä työt*

Kun tulet kampaajalle olet tullut ammattilaiselle, ihmiselle joka on koulutettu kyseiselle alalle. Luota kampaajaasi ja anna kampaajan tehdä työt .
Tottakai kampaajat kuuntelevat asiakkaantoiveita ja kysyvät minkälaista lopputulosta halutaan, mutta on todella epämukavaa, kun asiakas päättää itse ottaa föönin käteen ja alkaa kuivata hiuksia itse tai peräti haluaa leikata omia hiuksiaan, aivan kuin kampaaja ei osaisi tehdä mitään.
Siinä tulee usein semmoinen olo, että olisitko voinut tehdä tämän vaikka itse kotona? Tai miksi olet täällä maksamassa kampaajakäynnistä vaikka haluat tehdä työn itse, kun et luota kampaajaan?

*Haluan tälläiset hiukset, nyt, heti, samantien*

Tähän olen törmännyt lähes joka viikko kouluaikojen alusta asti kun olemme värejä alkaneet tehdä. Asiakas tulee tummilla hiuksilla ja lopputuloksen pitäisi olla parin tunnin päästä valkoinen.  Kun tulet kampaajalle tottakai yritämme päästä mahdollisimman lähelle haluttua lopputulosta, mutta ei tässä taikurin koulutusta ole samalla opiskeltu.
Usein asiakkailla on toiveita mustasta-blondiin tai punaisesta harmaaseen.  Yhdellä kerralla harvoin saadaan haluttua lopputulosta. Se, että emme ensimmäisellä kerralla pääse haluttuun lopputulokseen ei tarkoita sitä ettemme olisi kaikista parhailla väreillä ja aineilla sitä koettaneet tehdä.
Tai sitä, että hähää eipäs värjätä näitä hiuksia tällä kerralla ihan valkoisiksi sen takia että asiakas tulisi uudelleen ja siitä saisi rahaa lisää. Se johtuu oikeasti siitä, että emme ala tuhoamaan hiuksia jos hius siltä näyttää.
Isoissa värimuutoksissa pitää uskoa kampaajaan kun kampaaja sanoo että se vie aikaa ja rahaa ja pitää sitoutua jotta haluttuun lopputulokseen pääsee. Usein pitkän vaalennusprosessin jälkeen hius voi olla vielä hyvässä kunnossa kun sitä on ajan kanssa tehty monia kertoja eikä päähän ole läntätty kaupan vaalennuskittiä ja  tuhottu hiuksia heinäpaalun näköiseksi.  Olethan siis valmis käyttämään aikaa muutokseen?

*Sori, mä oon ”vähän” myöhässä*

Kampaajilla on usein varattuna vain tietty aika asiakkaalle  ja jos yksikin työ venyy ja vanuu tai tulee mutkia matkaan koko päivän aikataulu saattaa olla pilalla.
Jos sinulle on varattu aika 2,5 tuntia  ja tulet 40 minuuttia myöhässä se on sinulta pois. Se on pois siitä että haluttuun lopputulokseen ei välttämättä ennätetä jos olet myöhässä.
Kampaajalle tullessa pitää muistaa se, että muillakin asiakkailla on omat menonsa ja he ovat varanneet kampaajalle tietyn ajan. Et varmaan itsekään haluaisi istua kampaajalla tuntia odottamassa siksi  kun kampaaja on myöhässä aikataulussaan. Siis tekemässä jonkun muun hiuksia kun asiakas on ollut myöhässä? Tai ethän oleta samaa lopputulosta jos olet paljon myöhässä eikä aika vain yksinkertaisesti riitä täysin sinun omista syistäsi?
Postauksen pointtina ei ollut asiakkaiden moittiminen tai se, että kaikissa olisi jotain vikaa. Tarkoituksena oli selventää asioita jotta kampaajalla käynti sujuisi hyvin ja asiakkaalla sekä kampaajalla olisi hyvä mieli käynnin jälkeen.❤️
Scroll to Top